torstai 13. joulukuuta 2012

Palmikkolapasia

Minulta pyydettiin joululahjaksi lapasia petrolin värisestä seiskaveikasta ja sain muuten vapaat kädet. En halunnut tehdä ihan tavallisia, joten päädyin palmikkoon. Laskeskelin, että edellisistä lapasistani on aikaa ainakin kolmettoista villasukat, joten piti vähän muistella silmukkamääriä ym. Samalla innostuksella tein sitten neljät samanlaiset, kahdet jouluksi ja kahdet itselle.
Lankana kaikissa on 7-veljestä; kaura, luonnonvalkoinen, terra ja petrooli.

 
Kuten kuvasta saattaa huomata, valkoisissa tein vähän tiheämpää palmikointia kuin muissa.
 
 
Itselleni jäävät siis kauran ja terran väriset. Terran väriset ovat päässeetkin jo ahkeraan käyttöön uuden, ihanan oranssin takkinin kanssa.
Voi olla, että jossain vaiheessa teen myös luonnonvalkoiset itselle. Peruslapasten tilanne on vähän kehno ja märällä kelillä ei viitsisi kirjoneuletta käyttää kun menee nuhjuisen näköiseksi..
 


 
Joululahjat ovat kaikki periaatteessa valmiina jo, mutta en voi tänne laittaa niitä kun ystäväni löysivät blogiini vahingossa :D
Toivottavasti malttaisivat pysyä poissa ainakin jouluun saakka..
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti